Mel. Karhun elämää, Bruce Reitherman ja Phil Harris, san. T. Vehviläinen, Inkubio.
Onhan tää kiltiselämää, saa päivät pitkät levyttää. Voi kouluhuolet, murheet unohtaa! Mä haluun kiltiselämää ja henkseleitä venyttää. Ei haittaa, vaikken mitään aikaan saa. Alta laskarivuoren kun ei valoo näy, oppikirjani suljen, päin unholaa käyn. Ahdistus alkaa uhkaamaan, kun proffat ylikuormittaa. Mut’ paikan tiedän pehmoisen, jossa pelastus on suloinen. En tiedä parempaa. Se rauhan suo myös, Veikko, sielullesi sun. Tuu mukaan kiltiselämään, mä pleikan pistän pyörimään ja suklaal’ sokrukänniin pämppään pään! Pien’ annos kiltiselämää sut hedonismiin käännyttää, ja hetken on taas elo iisimpää. Ulkomaailma häipyy jo muistojen taa. Luennotkaan ei saa mua liikkumaan. Koht’ osa sisustusta oon, käperryn fuksein kainaloon. Miks’ kotiin jaksais’ palatakaan, mua siellä oottaa läksyt vaan. Ei nappaa ollenkaan. Mä lafkan seinää voisin jäädä koristaa. En koskaan kiltiselämää mä tahdo hylkää, tänne jään, ja sohvaan vajoon nöyhtää keräämään. Mä toivon kiltiskuolemaa, ois kilta osa Tuonelaa, saan siellä kiltishengaa ainiaan. Tää kiltiselämä voi olla myöskin sun, voi olla sun, voi olla sun, voi olla sun…